Pflüger Solusuola Nro 11 (Silicea)

23,15

  • Mineraali varsinkin iholle, hiuksille ja kynsille
  • Piihapon puutos kasvaa iän myötä
  • Solusuolat – mineraaleja soluille
Lisää toivelistalle
Lisää toivelistalle
Osastot: ,

Kuvaus

Pflüger 11. Silicea -Solusuola.

400 tablettia.

Silicea eli piihappo on tärkeä mineraali varsinkin sidekudoksille, iholle ja hiuksille.

Piitä on myös huomattavia määriä keuhkoissa, lymfarauhasissa ja lisämunuaisissa. Iän myötä piin puutos kasvaa.

Suolosuolojen käyttö

Solusuoloja voi kroonisissa, kauan jatkuneissa vaivoissa ottaa yhden tabletin 1-3 kertaa päivässä tai terapeutin ohjeen mukaan. On mahdollista käyttää useampaa solusuolaa samanaikaisesti, mutta yleensä on suositeltavaa käyttää samaan aikaan enintään 3-5 valmistetta.

Akuuteissa vaivoissa solusuoloja voi ottaa tiheämmin ja enemmän tarpeen sekä oireiden helpottumisen mukaan. Tabletit sulaa suussa tai ne voi myös liuottaa kuumaan veteen ja nauttia kulauksittain, jolloin niiden imeytyvyys on monesti nopeampaa ja tehokkaampaa.

Solusuoloilla ei ole todettuja sivuvaikutuksia.

Solusuolat – Mineraaleja soluille

Mineraalien tasapaino elimistössämme on edellytys sille, että voimme hyvin ja näytämme terveiltä” – lääkäri Wilhelm Heinrich Schüssler

Solu on kehon pienin rakennuspaikka. Koosta ja iästä riippuen ihmisen elimistö koostuu 10-100 miljardista solusta. Terveet solut ovat edellytys terveelle elimistölle. Schüsslerin kehittämä teoria oli aikanaan tieteellisesti ajan hermoilla, koska tiedemies Virchow (1821-1902) oli juuri tutkimuksissaan todennut, että sairaudet kehittyvät soluissa. Samaan aikaan lääkäri Moleschott (1822-1893) löysi elintärkeät mineraaliaineet. Virchowin oivallusta laajennettiin toteamuksella, että solun mineraalien epätasapaino myös sairastuttaa solun. Schüssler teki tästä johtopäätöksen, että ihmisten sairauksia voitaisiin hoitaa solujen mineraalipuutoksia korjaamalla ja tasapainottamalla. Tätä tarkoitusta varten mineraaliaineet hierretään ja laimennetaan (potensoidaan), jolloin elimistön on helpompi hyödyntää niitä. Schüssler käytti kehittämiään solusuoloja vuosikymmeniä menestyksekkäästi lääkärin työssään ja solusuolat ovat tänäkin päivänä laajassa käytössä.

Lisätiedot

BRÄNDI

Pflüger

MÄÄRÄ

400 tabl.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.